KOP-Kolmio

Yrityskonttoreiden saneeraus

KOP-Kolmio KOP-Kolmio KOP-Kolmio KOP-Kolmio KOP-Kolmio

KOP-kolmio on Turussa Kauppatorin laidalla sijaitseva liikekiinteistö, joka on valmistunut vuonna 1964. Sen on suunnitellut vuonna 1962 arkkitehti Viljo Revell alun perin Kansallis-Osake Pankin konttoriksi.Rakennuksen alin kerros on neliskanttinen, mutta muut kerrokset ovat kolmioita. KOP-kolmiosta tuli myös aikoinaan Turun ensimmäinen ostoskeskus. KOP-kolmiota on korjattu Lundénin toimesta kahteenkin kertaan kun 2008 valmistui merkittävä sisätilojen remontti jonka jälkeen liiketiloissa on toiminut mm. vaate- ja kenkäliikkeitä kuten H&M, Dinsko, Aleksi 13 sekä useita kahviloita. Rakennuksen ylemmissä kerroksissa toimii lukuisia yrityksiä sekä Lounais-Suomen Maistraatti. Vuonna 2016 saneerattiin ja modernisoitiin kerrosten 6 ja 7 yrityskonttoreiden tiloja kun katot, lattiat, seinät ja sähkötekniikka uusittiin vastaamaan nykypäivän tilavaatimuksia.

Työmaajohtajana toimi Juha Näsi. KOP-kolmion jälkeen Juhan vastuulle tulivat ydinkeskustassa niin Vaisteentalo, Affärscentrum kuin Hansa korttelin työmaat.

Takaisin referenssisivulle